top of page
Search
  • Writer's pictureSaaramaria

Häpeärangaistuksen paluu, miten on mennyt? 1/2



Steven Hassan on lahkotutkija, jonka teosten lukeminen on ollut kipinä näytelmälleni. Hän määrittelee kultteja yhteisöiksi, jotka pyrkivät vaikuttamaan yksilön ajatteluun tunteiden, informaation, käytöksen ja ajatusten tasolla. Hänen yksi mielestäni kiinnostavimpia kultti”testejään” on kysyä ihmiseltä, mistä hän ei pidä yhteisössään tai mikä voisi olla paremmin. Ihminen, joka ei pysty vastaamaan kysymykseen on todennäköisesti kultissa, koska kultit eivät hyväksy kritiikkiä toiminnastaan eikä johtajistaan. Kultti ei myöskään Hassanin määritelmällä ole vain uskonnollinen yhteisö, vaan voi olla myös poliittinen tai psykologinen yhteisö.


Nexus on yksi termi eräälle yhteisölle, joka on saanut kulttimaisia piirteitä. Termin ovat kehittäneet Clementine Morrigan and Jay Lesoleil. He kuvaavat Nexuksella ihmisen ulossulkemista väärinteon seurauksena eli cancel tai call out kulttuuria. Heillä on podcast nimeltä Fucking Cancelled, jossa he toivovat solidaarisuutta cancel-kulttuurista irrallaan. Nexus on latinankielestä pohjatuva termi, joka tarkoittaa yhdyssidettä. Nexus on podcastin tekijöiden mielestä kombinaatio identiteettipolitiikkaa, cancelointeja ja sosiaalista mediaa. He arvelevat, että jos vain kaksi kolmesta olisi tapahtunut yhtä aikaa niin meillä ei olisi samanlainen pelkoa ja häpeää hyödyntävä kulttuuri. Kolmen kombosta tuli myrkyllinen.


Pysäyttävä yksityiskohta podcastissa on, kun he kertovat olevansa päihdekuntoutujia ja vertaavat kokemuksiaan kuntoutuksista Nexukseen. He sanovat, että päihdekuntoutuksessa pyritään luomaan optimaalisimman olosuhteet muutokselle, joten ihmistä ei nähdä hänen pahimman tekonsa mukaan, kenenkään taustalla ei ole väliä, aina saa aloittaa alusta. Nexuksessa päinvastainen on totta. Ihminen nähdään aina pahimman tekonsa kautta. Internet ei unohda ja jos ihminen suljetaan pois, ei luoda tilaa muuttua.


Itse tunnistan Raamattua paljon päntänneenä, miten huomiotalouden luomat roolitukset muistuttavat uskonnollisten mytologioiden jakoa hyviin ja pahoihin. Asemaansa voi yrittää muuttaa julkisella parannuksen teolla ja kääntymällä pois pahasta. Häpeä on valitettavasti lahkoontuneissa uskonnoissa lyömäase, jolla saa ihmisen helposti ruotuun. Häpeä on myös Nexuksen keinoista tehokkain. Sosiaalinen media skaalasi häpeän.


Jon Ronson on kirjoittanut kirjan So You've Been Publicly Shamed, Julkisesti häpäisty. Hän haastattelee ihmisiä, jotka ovat joutuneet jonkun tekonsa vuoksi julkisesti nolatuksi. Hän ei kuvaa ainoastaan, mitä häpeä tekee julkisesti riepotelulle, mutta myös meille, jotka osallistutaan häpäisemiseen. Se on harvinaisen hyvä kuvaus siitä, miten epäinhimillistä on repiä ihminen palasiksi sanoilla ja miten käsittämättömään julmuuteen me ihmiset pystymme osana nimetöntä joukkoa.


Chris Rock käytti Netflix specialissaan siitä osuvasti nimitystä "Selective Outrage" valikoiva raivo. Hänen eeppisin ilmauksensa oli ”Motherfuckers typing out woke-ass tweets on a phone made by child slaves.” Kärjistys kuvaa sen, miten valikoivasti huomiotalous ohjaa tuohtumaan jostain helposti näkyvyyttä saavasta, mutta hiljaiset globaalit epäoikeudenmukaisuudet eivät saa samaa raivoa aikaiseksi. Siksi alan vakuuttua yhä vahvemmin, että meidän tuohtumispingiksessä on ainoastaan yksi ihmisryhmä, joka voittaa ja se on huomiotalouden omistajat.


Karmivinta on tunnistaa oma pelkuruutensa. Valinta vaieta, vaikka oikein olisi ollut puhua. Olen tunnistanut sen selvästi nyt kahdesti ja se hävettää. Tunnistan hetket helluntailaisena, kun yhteisön voimakas koheesio sai vaikenemaan. Yhteisö epäsuoralla sorinallaan ja selän takana jupinallaan päätti tuomita jonkun asiasta, joka ei ollut yksiselitteinen. Mieleen tuli monta tarkentavaa kysymystä, mutta vaikenin. Yhteisö oli tärkeä osa identiteettiäni ja on helpompaa istua eheytysluennolla hiljaa kuin haastaa sitä ääneen. Siinä hetkessä hiljaisuus ei tunnu teolta, mutta opinto-ohjaaja aikanaan koulussa laittoi piirtoheittimeen kuvan koulukiusaamistilanteesta ja osotti kynällään vieressä hiljaa seisovia. He olivat myös osallisia kiusaamiseen, opinto-ohjaaja sanoi. Hiljaisuus on hyväksymistä.


Toinen vaikeneminen käynnistyi vuonna 2018, kun luin jutun Aku Louhimiehestä. Ongelmalliselta tuntui tuomion lopullisuus. Nopeasti vyöryvässä kohussa päälle liimattiin jatkuvasti uusia syntejä, puolustamiseen ei jäänyt paljoa tilaa. Halusin tietää, miten rakenteita muutetaan paremmaksi ja missä liitot, rahoittajat, tuottajat ja koulut olivat silloin, kun yhden ihmisen toiminnasta valitettiin. Yhteen ihmiseen kohdistuva vihakampanja tuntui ylimitotetulta ja hutimenevältä keskustelulta. Mieleen heräsi monta tarkentavaa kysymystä, mutta vaikenin. Opin sensuroimaan itseäni. Tai osasin palata taitoon, jonka olin jo oppinut konservatiivisessa uskonnollisessa yhteisössä. Toistin sen monesti. Silloin, kun abortin vastustajia sanottiin natseiksi ja kun kaksikymmentä vuotta vanhasta sketsistä vaadittiin parannuksentekoa ilman, että keskusteluun jäi tilaa nyansseille.


Nyt häpeän kykyäni vaieta. Se on dystooppista. Me olemme sosiaalisia olioita ja siksi sosiaalisen porukan ulkopuolelle sulkeminen sattuu isosti ja pelko siitä voi saada vaikenemaan. On silti vaikea hyväksyä sitä, että niin nopeasti palasin samaan käyttäytymismalliin, jonka oikeutin hyvin samanlaisin sanoin. En minä voi vaikuttaa mihinkään. Ehkä tämä on oikein, koska ihmiset, joita kunnioitan eivät myöskään kritisoi sitä. Ehkä tämä aika muuttuu itsekseen pian.


Steven Hassanin kysymes oli, mistä asiasta tykkäät yhteisössäsi vähiten? Voisiko Nexus voida paremmin? Voiko olla, että identiteettipolitiikka kera sosiaalisen median joka otti häpeän lyömäaseeksi on osoittautunut toimimattomaksi komboksi? Jos ärsyttää, että kysyn, mieti miksi.




0 comments

Recent Posts

See All

ALKU

Raamatun ensimmäinen kirja on hepreaksi Genesis, alku tai jonkin syntyminen. Oikeastaan siinä on ainakin viisi alkua. Siinä on useita kertomuksia, jossa ihminen lähtee väärään suuntaan aina tulee RESE

Me ollaan kaikki Nancy

HBO dokumenttisarja, The Vow, kuvaa Keith Ranieren luomaa lahkoa siitä irtautuneiden näkökulmasta. Dokumentti on poikkeuksellisen hyvä kuvaus ihmisen mieleen vaikuttamisen metodeista, koska videomater

Comments


bottom of page