HBO dokumenttisarja, The Vow, kuvaa Keith Ranieren luomaa lahkoa siitä irtautuneiden näkökulmasta. Dokumentti on poikkeuksellisen hyvä kuvaus ihmisen mieleen vaikuttamisen metodeista, koska videomateriaalia lahkon sisältä on niin paljon.
Yksi kiinnostavimmista henkilöistä on Nancy L. Salzman, joka pääsee ääneen enemmän toisella kaudella. Nancy halusi tehdä hyvää ja luoda kursseja, jossa ihmiset voimaantuvat parhaimmiksi versioiksi itsestään. Keith Raniere hyvänä ihmistuntijana osasi hyväksikäyttää sitä piirrettä Nancyssä. Hän antoi Nancylle mahdollisuuden auttaa ja samalla teki tästä kiltit kasvot seksikultilleen.
Dokumentissa näytetään, miten todellisuus alkaa paljastua Nancylle: luullessaan tekevänsä hyvää hän onkin tuottanut todella paljon kärsimystä. Hän saa tukea lahkoihin erikoistuneelta mielen ammattilaiselta, joka pyytää katsomaan identiteettiä kolmessa osassa: millainen hän olin ennen, millainen oli kuulumisen kokemus yhteisössä ja mitä sitten, kun maailma mureni.
The Vow kuvaa ääriolosuhteita, jossa ihmisen kuulumisen kaipuuta ja merkityksen kokemisen tärkeyttä hyväksikäytetään, mutta siinä on elementtejä, jotka ovat tuttuja meille kaikille. Meillä kaikilla pitää olla joku identiteetti mihin siirtyä, koska muuten edellisestä on vaikea päästää irti vaikka todisteet osoittaisivat, että kannattaisi päästää irti.
Per Espen Stoknes kuvaa kirjassaan What We Think About When We Try Not To Think About Global Warming ajattelun vinoumia liittyen siihen, miten suhtaudumme ilmastokriisiin. Jos meidän elämäntapa on ristiriidassa sen tiedon kanssa, että kulutus kuormittaa luontoa yli sen sietokyvyn, meidän on vaikea ottaa tietoa vastaan. Me olemme kaikki Nanceja. Denialaisteja jollain levelillä.
Sen lisäksi meillä on valistusajan innosta kummunnut ajatus kehityksestä, ihmisen mahdollisuudesta luoda työkaluja helpottamaan elämää ja kasvattamaan tietoa ympäröivästä maailmasta. Pro-progress narratiivi. Tarina siitä, että kaikki menee koko ajan paremmaksi ja teknologia ratkaisee kaikki ongelmat.
Nyt meidän ihmiskäsin luoma tekoäly on kasvanut mittasuhteisiin, jossa se pian uhkaa elämän jatkumista.
Meidän pitäisi pystyä katsomaan todellisuutta, jossa kehitys ei ollutkaan pelkästään hyvä, vaan jo pitkän aikaan saanut aikaan enemmän haittaa kuin hyötyä, ja luonut monta meidän olemassaoloa uhkaavaa asiaa.
Kuitenkin iso osa identiteetistämme on rakentunut osaksi kuluttajakapitalisti-materialisti-rationalistijatkumoa ja on vaikea muuttaa suuntaa, jos ei ole identiteettiä mihin siirtyä.
Jäädään kaikki jollain lailla Nanceiksi. Eri ajattelun vinoumien vangeiksi. Etsitään todistusaineistoa tukemaan sitä, että kaikki on paremmin kuin mitä uhkakuvissa kerrotaan.
Meillä pitää olla jotain, mihin siirtyä, jotta voidaan päästä vanhasta reduktionistilahko- identiteetistä irti ja uskoa, että on jotain sen jälkeen. Yksi tapa olisi ehkä jakaa identiteetti kolmeen, niin kuin Nancy sai ohjeeksi:
Oli ihminen harmoniassa luonnon kanssa ennen tekniikan vallankumousta ja kulutuskapitalismia. Oli kuuluminen pro-progess kuluttajaidentiteettiin. Nyt on vuorossa maailman mureneminen, jossa voimme luoda uutta tietämällä, että oli jotain merkityksellistä ennen tätä.